Mistä se kuuluisa ”wow factor” on tehty? Mikä tekee kokemuksesta elämyksen, jonka muistaa vuosien päähän? Millainen toiminta on poikkeuksellisen luovaa ja erikoista, muttei kuitenkaan venytä hyvän maun ja eettisyyden rajoja liian pitkälle?
”Rohkeaa ja omaperäistä”, kuvailee American Idol -tuomari Randy Jackson Michael Jacksonin klassikko ”Billie Jeanista” tehtyä cover-versiota. Esitys riitti vakuuttamaan tuomarit kilpailija James Cookin lahjakkuudesta ja musiikillisesta nokkeluudesta siitäkin huolimatta, että cover-veto jäljitteli vahvasti Chris Cornellin versiota samaisesta kappaleesta. Käytännössä Cookin rohkeus oli siinä, että hän uskalsi ottaa saman riskin, jonka Cornell oli jo ottanut aiemmin.
Luovuus on suhteellista. Välillä taiteen nimissä syntyneet ideat menevät omaperäisyydessään kuitenkin jo niin äärimmäisyyksiin, että on pakko kysyä, miten joku voi ylipäänsä keksiä ”mitään sellaista”. Toisinaan ihmetys on aitoa ihastusta, joskus taas äärimmäisyys voi johtaa suureen mediakohuun. Yhdysvalloista kantautunut tuore tapaus taideopiskelijan luoman aborttiteoksen omakohtaisuudesta siirsi huomion itse teoksesta taiteilijan eettisyyden kyseenalaistamiseen – siihen asti, kunnes teoksen syntyhistoria paljastui fiktioksi. Teos pysyi kaiken aikaa samana, sillä aikaa kun sen taustatarina eli omaa elämäänsä huhuineen ja syytöksineen. Ilman fiktiivistä kertomusta teoksen huomioarvo olisi eittämättä ollut pienempi ja teos vähemmän puhutteleva. Tapaus saa kuitenkin miettimään, edellyttääkö yleisön kohauttaminen nykyään viimeisen päälle harkittuja juonia ja peitetarinoita. Missä on se kaikki, joka vain yksinkertaisesti säväyttää ja pysähdyttää?
Nokkeluus voi myös helposti muuttua noloudeksi, jos suunnitelmat eivät mene niin sanotusti aivan putkeen. Paineet olla yhtäaikaisesti luova ja tehokas yhdistettynä nettiympäristön luomiin mahdollisuuksiin ovat taustalla tapauksessa, jossa helsinkiläinen mainostoimisto jäi kiinni piilomarkkinoinnista verkossa. Ideatasolla kenties kutkuttavan nokkelaa, mutta seuraavassa hetkessä teeskenneltyä ja lyhytnäköistä. Soluttautujan valeasu petti ja matka katkesi lyhyeen.
Tuntuu, että eskapismi on tehty nykyään todella vaikeaksi. Missä välissä uppoutua ja unohtaa, jos täytyy jatkuvasti seistä valmiusasennossa, varmistaa selusta ja leikkiä salapoliisia? Jos annan mieleni ja sydämeni hetkeksi pois, saanko ne ehjinä takaisin?
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti