perjantai, 4. huhtikuuta 2008

Nettimaailma - vakava yhteisö vai viihdyttävä pakopaikka?

Mainostoimisto Hasan & Partnersin Kiinteistömaailmalle tekemä mainos sai uuden elämän, kun mainoksen tekovaiheista koottu making of -materiaali päätyi YouTubeen nimikkeellä ”Making of Bunny Ads”. Tähän mennessä kyseisen videopätkän on katsonut jo päälle 200 000 YouTube-käyttäjää. Sen lisäksi, että Kiinteistömaailma sai videomateriaalin ansiosta osakseen ilmaista lisähuomiota (jota tuskin kuitenkaan voi suunnitella vastaisuudessa etukäteen), kuvastaa tapaus netin puskaradion tehokkuutta ja potentiaalia tiedonvälitys- ja markkinointikanavana.

YouTubessa julkaistu vaihtoehtoinen materiaali kiinnittää mainoksen tarinaan yllättävän sivujuonen ja laajentaa näin mainoksen herättämien mielikuvien kirjoa. Kyseinen making of -pätkä tarjoaa toki myös mainoksen ideoinnista vastanneelle mainostoimistolle tilaisuuden nostaa omaa profiiliaan. (Tähän väliin joku musiikintutkija voisi verrata media- ja mainosalan osaajien profiilin nostatusta musiikkituottajan kasvaneeseen julkisuusarvoon ja tähtistatukseen.)

Mediat keskustelevat keskenään ja lainaavat toisiaan yhä tiiviimmin. Aina eri medioiden edustajien näkemykset eivät kuitenkaan mene yksi yhteen, kuten Helsingin Sanomien taannoinen (15.3.2008) suomalaisista blogeista kertova artikkeli ja sen saama kriittinen vastaanotto osoitti. Blogosfäärin edustajakunta kun ei ollut valmis allekirjoittamaan toimittajan väitettä, jonka mukaan ”Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja”.

Artikkelin saamasta kritiikistä huolimatta kyseinen tapaus todistaa, että netissä julkaistava materiaali ei ole merkitykseltään yhdentekevää, vaan sen pohjalta luodaan uutta sisältöä myös muissa medioissa. Yhtä lailla tapaus osoittaa, että juuri netin ansioista yksittäiset ihmiset pystyvät yhä aktiivisemmin ottamaan osaa keskusteluun ja jakamaan mediassa kiertäviä viestejä eteenpäin, nähdään blogit ja muut vastaavat ilmiöt kuinka viihteellisinä tai vakavina tahansa.

0 kommenttia: