Muutama viikko takaperin suuntasin huhtikuussa Kampissa ovensa avanneeseen Levykauppa Äx:ään kuuntelemaan The Five Corners Quintetin keikkaa. Kaupan tiloihin pakkautunut yleisö vaikutti nauttivansa neljän kappaleen mittaisesta minikeikasta, bändi kehotti ostamaan levy(j)ään ja levykauppias oli mitä ilmeisemmin tyytyväinen, kun osa yleisöstä jäi vielä keikan jälkeen selaamaan kaupan levyvalikoimaa. Kaikkia osapuolia palkitseva tilaisuus siis.
The Five Corners Quintetin esiintyminen oli osa Levykauppa Äx:n avajaisviikkoja, joiden aikana levykaupan tiloissa on voitu todistaa erinäisten suomalaisartistien live-esityksiä. Live-keikkojen ja laajan levyvalikoiman lisäksi kauppa palvelee asiakkaitaan myymällä bändipaitoja. Käsin kosketeltavia fyysisiä tuotteita, live-musiikkia ja aitoja kohtaamisia. Edustavatko musiikin erikoismyymälät vastaiskua musiikin verkkokaupoille ja nettilataamiselle?
The Five Corners Quintetin esiintyminen oli osa Levykauppa Äx:n avajaisviikkoja, joiden aikana levykaupan tiloissa on voitu todistaa erinäisten suomalaisartistien live-esityksiä. Live-keikkojen ja laajan levyvalikoiman lisäksi kauppa palvelee asiakkaitaan myymällä bändipaitoja. Käsin kosketeltavia fyysisiä tuotteita, live-musiikkia ja aitoja kohtaamisia. Edustavatko musiikin erikoismyymälät vastaiskua musiikin verkkokaupoille ja nettilataamiselle?
Toukokuun Imagessa (4/2008) oli Lauri Sihvosen kirjoittama kiinnostava artikkeli musiikin kuluttamisen eri muodoista. Tai lähinnä siitä, miksi osa kuluttajista yhä edelleen ostaa musiikkinsa fyysiseen muotoon tallennettuina ja kuuntelee levynsä alusta loppuun yksittäisten kappaleiden sijaan. Toki koko musiikkiala on joutunut sopeutumaan netin yleistymiseen musiikin jakelukanavana, mutta uusien kuluttamismahdollisuuksien syntyminen ei automaattisesti tarkoita, että vanhat tottumukset hylättäisiin kerralla uusien tuulien tieltä.
Usein musiikin lataamista netistä kuulee perusteltavan sillä, että netin välityksellä on helppoa ja nopeaa tutustua itselle tuntemattomiin julkaisuihin. Mikäli kappaleet miellyttävät, voi tuotokset ostaa myös levymuodossa. Se että on mahdollisuus valita, merkitsee samalla, että se mitä valitset, kertoo sinusta jotakin. Päätöksestä muodostuu tapa rakentaa identiteettiä - ilmaista, minkälainen kuluttaja itse kukin on. Muuan Jori Hulkkosen toteamus samaisessa Imagen artikkelissa tiivistää osuvasti musiikin nykykuluttajan aseman lukuisten vaihtoehtojen ja medioiden ristiaallokossa:
”Ostan vinyylejä, cd:itä ja digimuodossa iTunesista. Jotkut levyt omistan kaikissa muodoissa. Uutta musiikkia etsin levykauppojen lisäksi MySpacesta, blogeista ja iTunesista.”
Varmastikin myös yleisön joukkoon, joka oli saapunut Levykauppa Äx:n taannoiselle keikalle, mahtui monenlaisia musiikin kuluttamistapojen edustajia. Ainakin itsestäni oli kuitenkin piristävää kerääntyä jakamaan keikkaelämys toisten musiikin harrastajien kanssa. Levykaupalta kun voi aina halutessaan palata takaisin netin ääreen tekemään uusia musiikkiaiheisia hakuja ja hankintoja.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti